Panssarivaunusodan käsikirja
Tom Gore 2001
I. YLEISTÄ
1.1 Panssarivaunut:
Panssarivaunuksi (tulee saksankielen sanasta Panzervagen, lyhennetään psv) nimitetään mitä tahansa panssaroitua, teloilla liikkuvaa ajoneuvoa. Nämä jaetaan useampaan ryhmään kuten esim. taistelupanssarivaunuihin, kuljetuspanssarivaunuihin ja telahaupitseihin. Tämä käsikirja käsittelee suurimmaksi osaksi taistelupanssarivaunuja, sivuten myös näiden suhdetta kuljetuspanssarivaunuihin.
1.1.1 Taistelupanssarivaunut:
Taistelupanssarivaunut ovat maavoimien raskaimmin panssaroitua ja aseistettua kalustoa. Ne tunnistaa helposti kaksiosaisesta rakenteestaan, johon kuuluu noin puolitoista metriä korkea alusta ja noin metrin korkuinen, vapaasti korkeusakselinsa ympäri pyörivä torni. Selkein piirre on kuitenkin erityisen pitkä pääaseen putki. Aseistukseen kuuluu tyypillisesti yksi isompi, kaliiperiltaan yli 100 mm psv-kanuuna ja näiden lisäksi konekivääreitä, savunheittimiä ja joissain malleissa myös pääaseen putken kautta laukaistavia panssarintorjuntaohjuksia. Vaunujen panssarointi on suunniteltu kestämään hyvin kevyitä panssarintorjunta-aseita ja myöskin kohtuullisesti raskaampia aseita. Panssarin vahvuus on ylivoimaisesti suurin edessä. Sivuilla ja takana panssarointi on kevyempää. Taistelupanssarivaunut on myöskin varustettu kehittyneillä tähystys- ja tähtäysjärjestelmillä sekä vakaimella, joka pitää pääaseen vakaana ja samaan suuntaan suunnattuna vaunun liikkeestä huolimatta. Näiden ansiosta taistelupanssarivaunu pystyy ampumaan suhteellisen tarkasti jopa kolmen kilometrin etäisyyteen myös liikkeestä ja pimeässä. Taisteluvaunujen voimakas moottori yhdistettynä leveisiin teloihin antaa vaunulle mahdollisuuden liikkua nopeasti melkein maastossa kuin maastossa.
1.1.2 Kuljetuspanssarivaunut:
Miehistönkuljetusvaunujen rakenne vaihtelee. Tyypillisesti ne koostuvat rungosta, joka on selvästi taisteluvaunun runkoa korkeampi, ja pienestä tornista johon on sijoitettu vaunun aseistus. Panssarointi on selvästi taisteluvaunuja kevyempää ja suunniteltu kestämään lähinnä kiväärikaliiperisia aseita ja kranaatinsirpaleita. Aseistus vaihtelee vaunun mallin mukaan kevyestä konekivääristä 20-30 mm konetykin kautta aina 70-100 mm tykkiin ja pst-ohjuksiin asti. Vaunu pystyy kuljettamaan 6-12 miestä läpi vaikeankin maaston kohtuullisen nopeasti ja suojassa. Osa näistä vaunuista voi kulkea myös vedessä.
1.2 Vaunujen tehtävät:
Panssarivaunujen tehtävä yksinkertaistettuna on kuljettaa aseita ja/tai miehiä nopeasti läpi vaikean maaston ja samalla suojata näitä vihollisen tulelta. Taisteluvaunut kuljettavat raskasta tulivoimaa murtamaan vihollisen linnoitettuja asemia ja tuhoamaan sen panssaroitua voimaa. Kuljetusvaunut vievät jalkaväkeä turvassa läpi kranaattikeskitysten ja kivääritulen.
II. PANSSARIVAUNU TAISTELUSSA
2.1 Kommunikointi:
Vaunujen aiheuttaman metelin vuoksi käynnissä olevien vaunujen välillä äänikommunikointi on mahdotonta. Vaunujoukot käyttävätkin kommunikointiin ensisijaisesti käsimerkkejä. Etäisyyden tai näköesteiden estäessä käytetään radiota. Vaunun sisällä käytetään vaunun sisäistä puhejärjestelmää. Kahta jälkimmäistä käytetään vain kun se on tarpeellista.
2.2 Liikkuminen:
Panssarivaunut ovat telojensa ja tehokkaiden moottoreidensa ansiosta maajoukkojen liikkuvinta kalustoa. Panssarivaunu pystyy liikkumaan maastossa nopeasti ja myös raivaamaan tieltään suurimman osan esteistä. Vasta erittäin jyrkät ja pehmeät mäet, jyrkkäreunaiset ja pitkät kaivannot, tiheät metsät, laajat kivikot ja vetelät suot ovat panssarivaunuille esteitä. Panssarivaunu pyrkii muun jalkaväen mukaan liikkumaan mahdollisimman paljon suojaisia maastonkohtia käyttäen. Huomaamattomasti panssarivaunuilla ei niiden aiheuttaman melun ja pölyn / savun vuoksi ole mahdollista liikkua.
2.2.1 Muodostelmat:
Panssarivaunut liikkuvat avorivissä aina kun se on mahdollista. Tällöin koko vaunujoukkueen / -komppanian tulivoima on käytössä etusektorilla. Ainoastaan kapeissa maastonkohdissa ja marssittaessa käytetään avojonoa. Avorivissä liikuttaessa keskimmäinen vaunu tähystää eteenpäin. Vasemmanpuoleinen tähystää etuvasemmalle ja oikeanpuolimmainen vastaavasti etuoikealle. Näiden lisäksi jokainen vaunu tähystää ilmauhan vuoksi myös joka suuntaan taivaalle. Taakse tähystäminen on vaunujen nopean liikkeen vuoksi mielekästä ainoastaan vaunujen ollessa paikallaan asemissa pitkään. Vaunun putki pidetään liikkuessa aina tähystyssuuntaan käännettynä sikäli kun se on mahdollista.
2.2.2 Eteneminen vihollisuhan alla:
Vaunut liikkuvat taistelutilanteessa tai sellaisen uhan alla hyvin pitkälle kuten jalkamiehetkin. Yksi vaunuista suojaa etenemistä samalla kun toiset liikkuvat käyttäen suojaisia maastonkohtia hyväkseen. Aukeita vältetään ja mikäli siihen ei ole mahdollisuutta, ylitetään aina täydellä vauhdilla. Edetessä ajetaan aina ensin tähystysasemaan ja vasta mikäli vihollisia havaitaan, tuliasemaan. Asemista enemmän jäljempänä.
2.2.3 Eteneminen kapeissa maastonkohdissa:
Kapeissa paikoissa missä vaunujen väliin ei sivuttaissuunnassa saada vähintään 10 metriä tilaa, liikutaan avojonossa vuorotellen siten, että yksi vaunu etenee aina seuraavaan asemaan ja tämän pysähtyessä sen takaa seuraava vaunu ohittaa ensimmäisen ja asettuu seuraavaan asemaan. Ainoa poikkeus on, että johtovaunu ei koskaan jää muodostelman viimeiseksi. Mikäli edetessä on pakko ylittää suojaavan vaunun tulilinja, tehdään se mahdollisimman ripeästi. Yhden siirtymisen pituus tulisi valita siten, että suojaava vaunu voi koko ajan todella suojata etenevää vaunua.
2.2.4 Ilmasuojaan ajo:
Yksi suurimmista uhista panssarivaunuille ovat vihollisen taisteluhelikopterit sekä rynnäkkökoneet. Näitä vastaan vaunujen paras ase on ilmasuojaan ajo. Tavoitteena ilmasuojaan ajamisessa on asettaa vaunu sellaiseen maastonkohtaan, jonne vihollisen ilma-ase ei näe tai ei pysty vaikuttamaan. Hyviä esimerkkejä ovat metsiköt, rakennukset ja kukkulat. Johtajan käskiessä ilmasuojaan joukkue hajaantuu välittömästi ja etsii pikaisesti ilmasuojan. Samanaikaisesti valmistaudutaan mahdolliseen ilma-ammuntaan.
2.2.5 Liikkuminen miinakentässä:
Mikäli käytössä ei ole raivaajaa tai pioneerejä, on vaunujoukkueen paras odottaa sellaisia tai kiertää miinakenttä. Miinaan pysähtynyt vaunu on maalitaulu, vaikkakin vaarallinen sellainen. Kun miinakenttään on raivattu vaununmentävä väylä, ajetaan siitä läpi avojonossa, luukut kiinni ja tarkasti raivaajan jälkiä seuraten. Mikäli edellä ajava vaunu ajaa miinaan ei missään tapauksessa saa lähteä ohittamaan sitä, sillä todennäköisesti sen vierellä molemmilla puolilla on myös miinoja. Tässä tilanteessa on nopeasti peruutettava samoja jälkiä takaisin ja samanaikaisesti pyrittävä pitämään vihollisen panssarintorjunta-aseet tulen alla.
2.3 Tulitoiminta:
Panssarivaunujen tulitoiminta poikkeaa suuresti jalkaväen muusta tulitoiminnasta. Keskeinen osa on hyvillä tuliasemilla ja niiden oikeaoppisella käytöllä.
2.3.1 Tuliasema, tähystysasema ja näiden valinta:
Vaunun ollessa tuliasemassa se pystyy ampumaan esteettä valittua maalia kohti. Parhaassa tapauksessa vaunusta näkyy tällöin tulitussuuntaan ainoastaan kanuunan putki ja sen yläpuolinen osa tornia. Tähystysasemassa vaunua ei näy eteenpäin. Ainoastaan vaunun johtaja pystyy tällöin näkemään maalit. Tuliasemia tulee olla mahdollisuuksien mukaan useampia. Asemat tulee valita siten, että tähystysasemasta pääsee tuliasemaan ja päinvastoin mahdollisimman nopeasti. Asemien valinnan suorittaa johtaja hyvissä ajoin lähestyttäessä kohdetta.
2.3.2 Maalien valinta ja tähystys:
Panssarivaunut pyrkivät aina keskittämään tulen. Joukkueen johtaja antaa maalit siipivaunuille ja tahdittaa tulitoimintaa. Maalit valitaan siten, että vaunut eivät joudu ampumaan ristiin. Tärkeimpiä maaleja ovat aina vihollisen taistelupanssarivaunut, sillä ne muodostavat suurimman uhan omille vaunuille. Oman maalin tähystys ammuttaessa on vaikeaa, sillä panssarivaunukanuunan suuliekki sokaisee hetkeksi ja suupaine usein nostattaa runsaasti pölyä / lunta. Tästä syystä on joukkueen muiden vaunujen tehtävä tähystää ja kertoa osumista / ohiammunnoista ampuvalle vaunulle aina kun se on mahdollista. Ohiammuttaessa on myös tärkeää kertoa mihin suuntaan ammus meni ohi ja kuinka paljon.
2.3.3 Oikean ammuksen valinta:
Taistelupanssarivaunu pystyy useimmiten käyttämään kolmenlaista ammusta pääaseellaan: Sirpale- (HE), ontelo- (HEAT/HEAP) ja alikaliiperiammusta (Sabot / DS). Näistä onteloammus on yleiskäyttöisin. Sillä on hyvä läpäisykyky ja lisäksi kohtalainen räjähdysvaikutusalue. Sirpaleammusta käytetään jalkaväkeä ja kevyesti panssaroituja kohteita vastaan. Sen vaikutus taistelupanssarivaunuihin on lähinnä kosmeettinen. Alikaliiperiammus on tarkoitettu taistelupanssarivaunuja vastaan. Sen läpäisykyky on ylivoimainen, mutta vaikutus jalkaväkeen tai kevyesti panssaroituihin kohteisiin on vähäinen, koska räjähdysvaikutusta ei ole. Alikaliiperiammuksen teho perustuu taistelupanssarivaunujen tiheään rakenteeseen, jossa mistä tahansa läpäisevä ammus saa aikaan suurta, yleensä kohtalokasta vahinkoa. Uuden ammuksen lataaminen nykyvaunujen automatiikalla kestää noin 6-10 sekuntia. Jo ladatun ammuksen poistaminen putkesta ampumatta taas on yleensä taistelutilanteessa mahdotonta. Onkin siis syytä valita käytettävä ammus hyvin jo ennen vihollisen kohtaamista. Mikäli et ole varma millaista vihollista on odotettavissa, kannattaa valita onteloammus.
2.3.4 Tuliasemaan ajo ja ampuminen:
Lähtötilanne on se, että kaikki vaunut ovat tähystysasemassa ja näkevät maalin. Tästä puolet vaunuista etenevät johtajan käskyllä tuliasemaan, ampuvat heti kun se on mahdollista ja peräytyvät välittömästi takaisin tähystysasemaan. Ensimmäisten peräytyessa toinen puoli vaunuista toistaa tämän, aiheuttaen kohteeseen mahdollisimman jatkuvan tulen. Tuliasemaa tulee vaihtaa vähintään 10 metriä sivusuunnassa aina 1-2 laukauksen jälkeen. Optimitilanteessa vaunu liikkuu uuteen tuliasemaan, tulittaa ja peräytyy jälleen suojaan ennen kuin vihollinen ehtii kohdistaa aseitaan. Tuliasemaa vaihdettaessa vaunu käännetään turvallisesti suojassa sivulle, ajetaan sopivan matkaa ja käännetään taas vihollista kohti. Tuliasemassa ei koskaan saa kääntää vaunua sivuttain kohti vihollista! Ajajan rooli tuliasematoiminnassa on erittäin tärkeä. Vaunua ei tule pysäyttää tuliasemaan liian rajusti, koska se aiheuttaa turhaa heilumista vaunun pituussuunnassa, jota vakain ei välttämättä pysty täysin kompensoimaan. Parhaassa tapauksessa ampuja ampuu kun vaunu vielä lipuu tuliasemaan. Välittömästi laukauksen jälkeen ajaja peräytyy mahdollisimman nopeasti takaisin tähystysasemaan.
2.3.5 Ilma-ammunta:
Monissa panssarivaunuissa on vähintään yksi ilmatorjuntakonekivääri. Vihollisen ilma-aseen lähestyessä kannattaa it-aseella aina ampua, vaikka osumatodennäköisyys olisikin pieni, sillä tuli ainakin häiritsee vihollisen tähtäämistä ja saattaa säikäyttää kopterin / koneen pois. Myös panssarivaunun kanuunaa kannattaa käyttää mahdollisuuksien mukaan, sillä sen osuma takuuvarmasti tuhoaa kopterin ja myös kopterikuskit tietävät sen. Heidän ohjeistuksensa yleensä on vetäytyä välittömästi suojaan mikäli kopteria vastaan avataan tuli aseella, jolla voi olla tuhoava vaikutus.
III. PANSSARIVAUNUJEN KÄYTTÖ
3.1 Taistelulajit:
Panssarivaunujen pääasiallinen taistelulaji on hyökkäys. Vaunujen mainio liikkuvuus ja suuri tulivoima tekevät niistä omiaan iskemään vihollisen kimppuun meille otollisissa paikoissa meille otollisella hetkellä. Vaunujen hyökätessä niiden paras ase on nopeus. Vihollinen ei ehdi vaunujen hyökätessä kunnolla valmistautumaan eikä sille anneta mahdollisuutta perääntyä vaunujen ajaessa päälle. Vaunujen erinomainen tulivoima myös liikkeessä korostaa röyhkeää hyökkäystaktiikkaa. Puolustaessa vaunujen ongelmaksi muodostuu panssarointi, joka on takasektorilla heikko ja melu, jonka ansiosta niillä ei juuri tuliylläköitä tehdä. Asemasodassakaan vaunut eivät pääse oikeuksiinsa, sillä tällöin vihollisella on aikaa valmistaa puolustuksensa ja panssarintorjunta-aseensa vaunuja vastaan.
3.2 Keskittäminen:
Panssarivaunut ovat tehokkaimmillaan yhdessä. Jo kolmen vaunun joukkue muodostaa erittäin vaarallisen taisteluyksikön. Älä hajauta vaunujasi vaan kokoa ne yhteen ja käytä niitä yhdessä. Keskitetty tuli antaa mahdollisuuden pienentää vihollisen tulivoimaa nopeasti ja omat mahdollisuudet selviämiseen paranevat.
3.3 Panssarivaunupelko:
Yksi vaunujen parhaista aseista on panssarivaunupelko. Moni väheksyy tämän aseen tehoa kunnes joutuu itse sen hampaisiin. Jo pitkältä kuuluva korviaraastava meteli, hirvittävä tulivoima ja maata järisyttävä massiivisuus ovat omiaan iskemään pelkoa kenen tahansa housuihin. Harva ohjusmieskään voi kylmän rauhallisesti pitää tankkia piikillä kun sirpalekranaatit jymisevät ympärillä ja asetoverit murskautuvat huimaa vauhtia lähestyvien telojen alle. Vaunuja tuleekin käyttää röyhkeästi - ajaa vauhdilla päälle, käyttää tulivoimaa siekailematta ja näyttää niille kurahousuille kuka käskee!
I. YLEISTÄ
1.1 Panssarivaunut:
Panssarivaunuksi (tulee saksankielen sanasta Panzervagen, lyhennetään psv) nimitetään mitä tahansa panssaroitua, teloilla liikkuvaa ajoneuvoa. Nämä jaetaan useampaan ryhmään kuten esim. taistelupanssarivaunuihin, kuljetuspanssarivaunuihin ja telahaupitseihin. Tämä käsikirja käsittelee suurimmaksi osaksi taistelupanssarivaunuja, sivuten myös näiden suhdetta kuljetuspanssarivaunuihin.
1.1.1 Taistelupanssarivaunut:
Taistelupanssarivaunut ovat maavoimien raskaimmin panssaroitua ja aseistettua kalustoa. Ne tunnistaa helposti kaksiosaisesta rakenteestaan, johon kuuluu noin puolitoista metriä korkea alusta ja noin metrin korkuinen, vapaasti korkeusakselinsa ympäri pyörivä torni. Selkein piirre on kuitenkin erityisen pitkä pääaseen putki. Aseistukseen kuuluu tyypillisesti yksi isompi, kaliiperiltaan yli 100 mm psv-kanuuna ja näiden lisäksi konekivääreitä, savunheittimiä ja joissain malleissa myös pääaseen putken kautta laukaistavia panssarintorjuntaohjuksia. Vaunujen panssarointi on suunniteltu kestämään hyvin kevyitä panssarintorjunta-aseita ja myöskin kohtuullisesti raskaampia aseita. Panssarin vahvuus on ylivoimaisesti suurin edessä. Sivuilla ja takana panssarointi on kevyempää. Taistelupanssarivaunut on myöskin varustettu kehittyneillä tähystys- ja tähtäysjärjestelmillä sekä vakaimella, joka pitää pääaseen vakaana ja samaan suuntaan suunnattuna vaunun liikkeestä huolimatta. Näiden ansiosta taistelupanssarivaunu pystyy ampumaan suhteellisen tarkasti jopa kolmen kilometrin etäisyyteen myös liikkeestä ja pimeässä. Taisteluvaunujen voimakas moottori yhdistettynä leveisiin teloihin antaa vaunulle mahdollisuuden liikkua nopeasti melkein maastossa kuin maastossa.
1.1.2 Kuljetuspanssarivaunut:
Miehistönkuljetusvaunujen rakenne vaihtelee. Tyypillisesti ne koostuvat rungosta, joka on selvästi taisteluvaunun runkoa korkeampi, ja pienestä tornista johon on sijoitettu vaunun aseistus. Panssarointi on selvästi taisteluvaunuja kevyempää ja suunniteltu kestämään lähinnä kiväärikaliiperisia aseita ja kranaatinsirpaleita. Aseistus vaihtelee vaunun mallin mukaan kevyestä konekivääristä 20-30 mm konetykin kautta aina 70-100 mm tykkiin ja pst-ohjuksiin asti. Vaunu pystyy kuljettamaan 6-12 miestä läpi vaikeankin maaston kohtuullisen nopeasti ja suojassa. Osa näistä vaunuista voi kulkea myös vedessä.
1.2 Vaunujen tehtävät:
Panssarivaunujen tehtävä yksinkertaistettuna on kuljettaa aseita ja/tai miehiä nopeasti läpi vaikean maaston ja samalla suojata näitä vihollisen tulelta. Taisteluvaunut kuljettavat raskasta tulivoimaa murtamaan vihollisen linnoitettuja asemia ja tuhoamaan sen panssaroitua voimaa. Kuljetusvaunut vievät jalkaväkeä turvassa läpi kranaattikeskitysten ja kivääritulen.
II. PANSSARIVAUNU TAISTELUSSA
2.1 Kommunikointi:
Vaunujen aiheuttaman metelin vuoksi käynnissä olevien vaunujen välillä äänikommunikointi on mahdotonta. Vaunujoukot käyttävätkin kommunikointiin ensisijaisesti käsimerkkejä. Etäisyyden tai näköesteiden estäessä käytetään radiota. Vaunun sisällä käytetään vaunun sisäistä puhejärjestelmää. Kahta jälkimmäistä käytetään vain kun se on tarpeellista.
2.2 Liikkuminen:
Panssarivaunut ovat telojensa ja tehokkaiden moottoreidensa ansiosta maajoukkojen liikkuvinta kalustoa. Panssarivaunu pystyy liikkumaan maastossa nopeasti ja myös raivaamaan tieltään suurimman osan esteistä. Vasta erittäin jyrkät ja pehmeät mäet, jyrkkäreunaiset ja pitkät kaivannot, tiheät metsät, laajat kivikot ja vetelät suot ovat panssarivaunuille esteitä. Panssarivaunu pyrkii muun jalkaväen mukaan liikkumaan mahdollisimman paljon suojaisia maastonkohtia käyttäen. Huomaamattomasti panssarivaunuilla ei niiden aiheuttaman melun ja pölyn / savun vuoksi ole mahdollista liikkua.
2.2.1 Muodostelmat:
Panssarivaunut liikkuvat avorivissä aina kun se on mahdollista. Tällöin koko vaunujoukkueen / -komppanian tulivoima on käytössä etusektorilla. Ainoastaan kapeissa maastonkohdissa ja marssittaessa käytetään avojonoa. Avorivissä liikuttaessa keskimmäinen vaunu tähystää eteenpäin. Vasemmanpuoleinen tähystää etuvasemmalle ja oikeanpuolimmainen vastaavasti etuoikealle. Näiden lisäksi jokainen vaunu tähystää ilmauhan vuoksi myös joka suuntaan taivaalle. Taakse tähystäminen on vaunujen nopean liikkeen vuoksi mielekästä ainoastaan vaunujen ollessa paikallaan asemissa pitkään. Vaunun putki pidetään liikkuessa aina tähystyssuuntaan käännettynä sikäli kun se on mahdollista.
2.2.2 Eteneminen vihollisuhan alla:
Vaunut liikkuvat taistelutilanteessa tai sellaisen uhan alla hyvin pitkälle kuten jalkamiehetkin. Yksi vaunuista suojaa etenemistä samalla kun toiset liikkuvat käyttäen suojaisia maastonkohtia hyväkseen. Aukeita vältetään ja mikäli siihen ei ole mahdollisuutta, ylitetään aina täydellä vauhdilla. Edetessä ajetaan aina ensin tähystysasemaan ja vasta mikäli vihollisia havaitaan, tuliasemaan. Asemista enemmän jäljempänä.
2.2.3 Eteneminen kapeissa maastonkohdissa:
Kapeissa paikoissa missä vaunujen väliin ei sivuttaissuunnassa saada vähintään 10 metriä tilaa, liikutaan avojonossa vuorotellen siten, että yksi vaunu etenee aina seuraavaan asemaan ja tämän pysähtyessä sen takaa seuraava vaunu ohittaa ensimmäisen ja asettuu seuraavaan asemaan. Ainoa poikkeus on, että johtovaunu ei koskaan jää muodostelman viimeiseksi. Mikäli edetessä on pakko ylittää suojaavan vaunun tulilinja, tehdään se mahdollisimman ripeästi. Yhden siirtymisen pituus tulisi valita siten, että suojaava vaunu voi koko ajan todella suojata etenevää vaunua.
2.2.4 Ilmasuojaan ajo:
Yksi suurimmista uhista panssarivaunuille ovat vihollisen taisteluhelikopterit sekä rynnäkkökoneet. Näitä vastaan vaunujen paras ase on ilmasuojaan ajo. Tavoitteena ilmasuojaan ajamisessa on asettaa vaunu sellaiseen maastonkohtaan, jonne vihollisen ilma-ase ei näe tai ei pysty vaikuttamaan. Hyviä esimerkkejä ovat metsiköt, rakennukset ja kukkulat. Johtajan käskiessä ilmasuojaan joukkue hajaantuu välittömästi ja etsii pikaisesti ilmasuojan. Samanaikaisesti valmistaudutaan mahdolliseen ilma-ammuntaan.
2.2.5 Liikkuminen miinakentässä:
Mikäli käytössä ei ole raivaajaa tai pioneerejä, on vaunujoukkueen paras odottaa sellaisia tai kiertää miinakenttä. Miinaan pysähtynyt vaunu on maalitaulu, vaikkakin vaarallinen sellainen. Kun miinakenttään on raivattu vaununmentävä väylä, ajetaan siitä läpi avojonossa, luukut kiinni ja tarkasti raivaajan jälkiä seuraten. Mikäli edellä ajava vaunu ajaa miinaan ei missään tapauksessa saa lähteä ohittamaan sitä, sillä todennäköisesti sen vierellä molemmilla puolilla on myös miinoja. Tässä tilanteessa on nopeasti peruutettava samoja jälkiä takaisin ja samanaikaisesti pyrittävä pitämään vihollisen panssarintorjunta-aseet tulen alla.
2.3 Tulitoiminta:
Panssarivaunujen tulitoiminta poikkeaa suuresti jalkaväen muusta tulitoiminnasta. Keskeinen osa on hyvillä tuliasemilla ja niiden oikeaoppisella käytöllä.
2.3.1 Tuliasema, tähystysasema ja näiden valinta:
Vaunun ollessa tuliasemassa se pystyy ampumaan esteettä valittua maalia kohti. Parhaassa tapauksessa vaunusta näkyy tällöin tulitussuuntaan ainoastaan kanuunan putki ja sen yläpuolinen osa tornia. Tähystysasemassa vaunua ei näy eteenpäin. Ainoastaan vaunun johtaja pystyy tällöin näkemään maalit. Tuliasemia tulee olla mahdollisuuksien mukaan useampia. Asemat tulee valita siten, että tähystysasemasta pääsee tuliasemaan ja päinvastoin mahdollisimman nopeasti. Asemien valinnan suorittaa johtaja hyvissä ajoin lähestyttäessä kohdetta.
2.3.2 Maalien valinta ja tähystys:
Panssarivaunut pyrkivät aina keskittämään tulen. Joukkueen johtaja antaa maalit siipivaunuille ja tahdittaa tulitoimintaa. Maalit valitaan siten, että vaunut eivät joudu ampumaan ristiin. Tärkeimpiä maaleja ovat aina vihollisen taistelupanssarivaunut, sillä ne muodostavat suurimman uhan omille vaunuille. Oman maalin tähystys ammuttaessa on vaikeaa, sillä panssarivaunukanuunan suuliekki sokaisee hetkeksi ja suupaine usein nostattaa runsaasti pölyä / lunta. Tästä syystä on joukkueen muiden vaunujen tehtävä tähystää ja kertoa osumista / ohiammunnoista ampuvalle vaunulle aina kun se on mahdollista. Ohiammuttaessa on myös tärkeää kertoa mihin suuntaan ammus meni ohi ja kuinka paljon.
2.3.3 Oikean ammuksen valinta:
Taistelupanssarivaunu pystyy useimmiten käyttämään kolmenlaista ammusta pääaseellaan: Sirpale- (HE), ontelo- (HEAT/HEAP) ja alikaliiperiammusta (Sabot / DS). Näistä onteloammus on yleiskäyttöisin. Sillä on hyvä läpäisykyky ja lisäksi kohtalainen räjähdysvaikutusalue. Sirpaleammusta käytetään jalkaväkeä ja kevyesti panssaroituja kohteita vastaan. Sen vaikutus taistelupanssarivaunuihin on lähinnä kosmeettinen. Alikaliiperiammus on tarkoitettu taistelupanssarivaunuja vastaan. Sen läpäisykyky on ylivoimainen, mutta vaikutus jalkaväkeen tai kevyesti panssaroituihin kohteisiin on vähäinen, koska räjähdysvaikutusta ei ole. Alikaliiperiammuksen teho perustuu taistelupanssarivaunujen tiheään rakenteeseen, jossa mistä tahansa läpäisevä ammus saa aikaan suurta, yleensä kohtalokasta vahinkoa. Uuden ammuksen lataaminen nykyvaunujen automatiikalla kestää noin 6-10 sekuntia. Jo ladatun ammuksen poistaminen putkesta ampumatta taas on yleensä taistelutilanteessa mahdotonta. Onkin siis syytä valita käytettävä ammus hyvin jo ennen vihollisen kohtaamista. Mikäli et ole varma millaista vihollista on odotettavissa, kannattaa valita onteloammus.
2.3.4 Tuliasemaan ajo ja ampuminen:
Lähtötilanne on se, että kaikki vaunut ovat tähystysasemassa ja näkevät maalin. Tästä puolet vaunuista etenevät johtajan käskyllä tuliasemaan, ampuvat heti kun se on mahdollista ja peräytyvät välittömästi takaisin tähystysasemaan. Ensimmäisten peräytyessa toinen puoli vaunuista toistaa tämän, aiheuttaen kohteeseen mahdollisimman jatkuvan tulen. Tuliasemaa tulee vaihtaa vähintään 10 metriä sivusuunnassa aina 1-2 laukauksen jälkeen. Optimitilanteessa vaunu liikkuu uuteen tuliasemaan, tulittaa ja peräytyy jälleen suojaan ennen kuin vihollinen ehtii kohdistaa aseitaan. Tuliasemaa vaihdettaessa vaunu käännetään turvallisesti suojassa sivulle, ajetaan sopivan matkaa ja käännetään taas vihollista kohti. Tuliasemassa ei koskaan saa kääntää vaunua sivuttain kohti vihollista! Ajajan rooli tuliasematoiminnassa on erittäin tärkeä. Vaunua ei tule pysäyttää tuliasemaan liian rajusti, koska se aiheuttaa turhaa heilumista vaunun pituussuunnassa, jota vakain ei välttämättä pysty täysin kompensoimaan. Parhaassa tapauksessa ampuja ampuu kun vaunu vielä lipuu tuliasemaan. Välittömästi laukauksen jälkeen ajaja peräytyy mahdollisimman nopeasti takaisin tähystysasemaan.
2.3.5 Ilma-ammunta:
Monissa panssarivaunuissa on vähintään yksi ilmatorjuntakonekivääri. Vihollisen ilma-aseen lähestyessä kannattaa it-aseella aina ampua, vaikka osumatodennäköisyys olisikin pieni, sillä tuli ainakin häiritsee vihollisen tähtäämistä ja saattaa säikäyttää kopterin / koneen pois. Myös panssarivaunun kanuunaa kannattaa käyttää mahdollisuuksien mukaan, sillä sen osuma takuuvarmasti tuhoaa kopterin ja myös kopterikuskit tietävät sen. Heidän ohjeistuksensa yleensä on vetäytyä välittömästi suojaan mikäli kopteria vastaan avataan tuli aseella, jolla voi olla tuhoava vaikutus.
III. PANSSARIVAUNUJEN KÄYTTÖ
3.1 Taistelulajit:
Panssarivaunujen pääasiallinen taistelulaji on hyökkäys. Vaunujen mainio liikkuvuus ja suuri tulivoima tekevät niistä omiaan iskemään vihollisen kimppuun meille otollisissa paikoissa meille otollisella hetkellä. Vaunujen hyökätessä niiden paras ase on nopeus. Vihollinen ei ehdi vaunujen hyökätessä kunnolla valmistautumaan eikä sille anneta mahdollisuutta perääntyä vaunujen ajaessa päälle. Vaunujen erinomainen tulivoima myös liikkeessä korostaa röyhkeää hyökkäystaktiikkaa. Puolustaessa vaunujen ongelmaksi muodostuu panssarointi, joka on takasektorilla heikko ja melu, jonka ansiosta niillä ei juuri tuliylläköitä tehdä. Asemasodassakaan vaunut eivät pääse oikeuksiinsa, sillä tällöin vihollisella on aikaa valmistaa puolustuksensa ja panssarintorjunta-aseensa vaunuja vastaan.
3.2 Keskittäminen:
Panssarivaunut ovat tehokkaimmillaan yhdessä. Jo kolmen vaunun joukkue muodostaa erittäin vaarallisen taisteluyksikön. Älä hajauta vaunujasi vaan kokoa ne yhteen ja käytä niitä yhdessä. Keskitetty tuli antaa mahdollisuuden pienentää vihollisen tulivoimaa nopeasti ja omat mahdollisuudet selviämiseen paranevat.
3.3 Panssarivaunupelko:
Yksi vaunujen parhaista aseista on panssarivaunupelko. Moni väheksyy tämän aseen tehoa kunnes joutuu itse sen hampaisiin. Jo pitkältä kuuluva korviaraastava meteli, hirvittävä tulivoima ja maata järisyttävä massiivisuus ovat omiaan iskemään pelkoa kenen tahansa housuihin. Harva ohjusmieskään voi kylmän rauhallisesti pitää tankkia piikillä kun sirpalekranaatit jymisevät ympärillä ja asetoverit murskautuvat huimaa vauhtia lähestyvien telojen alle. Vaunuja tuleekin käyttää röyhkeästi - ajaa vauhdilla päälle, käyttää tulivoimaa siekailematta ja näyttää niille kurahousuille kuka käskee!